06.03.2021

Kirja Mika ”El Toro” Törröstä on kurkistus elämään, jota nähdään yleensä vain elokuvissa

Kirja voimamies Mika ”El Toro” Törröstä on selviytymistarina ja raju kurkistus elämään, jota nähdään yleensä vain elokuvissa tai rikosuutisten otsikoissa 
Kuva tulossa

Kustannusosakeyhtiö Docendon tiedote 4.3.2021

Timo Kangasluoman kirjoittama kirja Härkä – Vangista vahvimmaksi julkaistaan 4. maaliskuuta. Se kertoo voimamies Mika Törrön tarinan.  

Suomen vahvin mies Mika Törrö oli syrjäytynyt nuori, ja ajautui jo varhain päihteiden ja väkivaltarikosten pariin. 38-vuotiaana, vuosien vankilakierteen jälkeen, jättiläinen pääsi jaloilleen ja nousi maan menestyneimmäksi voimamieheksi. Mika toivoo elämäntarinansa avaavan vaarassa olevien nuorten silmät. 

205-senttinen ja 180-kiloinen Mika ”El Toro” Törrö on voittanut kolmesti Suomen vahvin mies -kilpailun sekä sijoittunut kansainvälisen Strongman Champion Leaguen kilpailuissa kärkeen, vetänyt rekkaa ja viikinkilaivaa, nostanut etukyykyssä 240 kiloa ja suomalaisittain painavimman kivisarjan koskaan. 

Mika ei ole saavuttanut asemaansa helpolla. Hänen elämänsä alkupuolen täyttivät päihteet ja väkivalta – ensimmäiset karut kokemukset hän joutui kokemaan jo kohdussa. Vuonna 1979 syntyneen miehen maailmakuva kasvoi vinoon.

Mika joutui valitsemaan, alistuuko väkivallan uhriksi vai tuleeko hänestä itsestään väkivaltainen. Herkkä adhd:stä ja rajatilahäiriöistä kärsivä poika yritettiin istuttaa yhteiskuntaan väkisin: Mika joutui lastenkotiin ja nuorisokotiin, ajautui päihteiden sekakäyttöön ja lopulta vankilakierteeseen. 

Paitsi että kirja on kurkistus rajuun elämään, se kertoo myös koskettavan selviytymistarinan, joka on vertaansa vailla. Miten syrjitystä laitapuolen kulkijasta kasvaa sympaattinen, kovatasoinen ja isojen kansanjoukkojen ihailema urheilija, joka kiertää ympäri maailmaa ottamassa mittaa planeetan kovimmista miehistä? 

Timo Kangasluoma (s. 1961) on toiminut monella alalla niin insinöörinä kuin markkinamiehenä. Historiaan, musiikkiin ja urheiluun erikoistunut Kangasluoma on kirjoittanut muun muassa Kalle Palanderin, kehonrakentaja Marko Savolaisen ja muusikko Marco Hietalan elämäkerrat.

Timo Kangasluoma: Härkä – vangista vahvimmaksi (Docendo 2021), sidottu, 200 sivua. 

Kirja on myynnissä kirjakaupoissa ja verkkokaupoissa. Voit ostaa kirjan mm. suoraan kustantajan verkkokaupasta. 

Lisätietoja kirjasta:  
Tuottaja Tuomas Marjamäki, tuomas.marjamaki@docendo.fi, puhelin 040 5577086.